20170108_130536.jpg20170108_130729.jpg

Talven aikana on tullut neulottua kaikenlaista. Sormikkaat teetee:n mustasta Pallas-langasta (80% villaa, 20%polyamidia) ovat lämmittäneet ystävän sormia jo jonkin aikaa.  Rikke-pipo Keesin Precious DK- langasta  (50% villa, 50%silkki) on, kuten kuvasta voi päätellä, lämmittänyt omaa päätäni jo joulusta asti.


20170212_130457.jpg

Tyttöjä ilahdutin jälleen sukilla. Mallia otin Novitan sukkalehdestä Anelma Kervisen Anelmaiset-sukista. Lankana näissä on seiskaveikka. Isompien sukkien saajilla on jo suunnilleen saman kokoinen jalka molemmilla, vaikka ikäeroa on muutama vuosi.


20170223_161057.jpg

Olen osallistunut myös Veteraani-sukkien neulontaan yksillä sukilla. Jostain syytä en ole saanut kuvia tänne siirrettyä haluamallani tavalla. Tämänkin kuvan olen yrittänyt siirtää ainakin viisi kertaa, eri paikasta ja eri asennoista, mutta lopputulos on aina tälläinen ylösalaisin oleva. Olenkohan minä aina ottanut kuvat vaakaan enkä pystyyn, ei voi muistaa. Erilailla nämä kyllä siirtyi, vaikka kuinka käänsin nämä toisinpäin, niin tänne ne halusivat noin hassusti. 

Olen virkannut myös yhden klipsulaukun ystävälle alkutalvesta. Sukkia on syntynyt myös, toivottavasti selätän tuon kuvien siirto-ongelman niin laitan niistä kuvia. Nyt vietän ansaitttua lomaa, ehkä neulonkin jotain. Vähän olen myös virkannut, mutta myös purkanut. Riittää tekemistä kun ensin virkkaa ja sitten purkaa.