Vaiherikas kesä on edennyt jo elokuulle. Kesän alussa ostin asunnon, kesäkuu ja kesäloma meni muuton tuoksinnassa. Kylläpä on tullut kerättyä aikalailla tavaraa, paljon laitoin pois ja aikalailla myös säästin. Vieläkin on muutamia laatikollisia tavaraa joka hakee paikkaansa täällä uudessa asunnossa, mutta jospa ne jouluun mennessä löytävät paikkansa.
Tänä vuonna on mustikoita löytynyt kiitettävästi. Kanttarellejakin olen löytänyt muutaman pannullisen verran.
Juhannusaattona tutustuin ensimmäistä kertaa Tammioon. Saatanpa tehdä samanlaisen retken myös jokin tuleva juhannus. Vikla lähti illalla Tervasaaresta ja Tammiossa vietimme muutaman tunnin mm. juhannuskokon syttymistä katsellen. Paluumatkalla näimme hämärtyvässä illassa kokkoja pitkin rantaviivaa.
Suomenlinnaan pääsin myös tänä kesänä tutustumaan ensimmäistä kertaa. Siellä olisi ollut katsottavaa vaikka kuinka ja sääkin suosi. Ainut että emme päässeet tutustumaan kirkkoon, siellä oli häitä koko iltapäivän ja sisälle emme päässeet.
Vähän on tullut kesän kuluessa neulottua ja muutama saatua valmiiksi asti.
Pitempi vartiset kooltaan n.37. Roosa nauha lankaa 56 grammaa. Puikot 2,5.
Tennarisukat Taina Anttilan ohjeen mukaan. Samaa Roosa nauha lankaa 38 grammaa,
puikot 2,5, koko n. 39.
Sain näihin kulutettua koko sinisävyisen kerän.
Revontuli 210 grammaa Aade Löng lankaa, pyöröpuikot 5,5.
Tästä minulla loppui välillä lankakin, sain onneksi sitä lisää neulojaystävältäni. Puuttumaan jäi vain noin kahden kerroksen verran, olisin myös voinut purkaa yhden mallikerran verran.
Seuraava Revontuli on jo puikoilla.
Kommentit